Aiheen Juomat artikkelit
Yrtti-mansikkapirtelö
Kirjoittanut Puutarhuri 11:31, 3.4.2013
Raikas jälkiruoka kesähelteille ja miksei muutenkin nautittavaksi.
Resepti
- 1 l vaniljajäätelöä
- 5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta TAI 2 1/2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta + 2 1/2 dl maitoa
- 1 l tuoreita mansikoita
- sitruunamelissaa, minttua tai piparminttua
- 2 tl vaniljasokeria
- n. 1 dl tomusokeria
Mittaa hieman pehmennyt jäätelö tehosekoittimeen yhdessä vaniljakastikkeen ja mansikoiden kanssa. Lisää joukkoon maun mukaan sitruunamelissaa, minttua ja/tai piparminttua, mausta vanilja- ja tomusokerilla. Pyöräytä kuohkeaksi juomaksi ja nauti heti!
Artikkeli lisättiin aiheeseen Juomat avainsanoilla jäätelö, jälkiruoka, pirtelö, ruoka, yrtti-mansikkapirtelö ja kirjoittajana toimi Puutarhuri. Artikkelin kiinteä linkki
-
Sadonkorjaajan yrttijuoma
Kirjoittanut Puutarhuri 11:19, 15.3.2013
Sadonkorjaajan yrttijuoma on maidoton ja gluteeniton teekannussa tehtävä raikas ja virkistävä juoma johon voit lisätä makeutta haluamasi määrän hunajan avulla.
Resepti
- Lisää teekannuun suuri määrä mintunvarsia ja sitruunamelissaa suoraan lehtiensä kanssa.
- Lisää mukaan muutama teepussi
- Lisää kiehuva vesi teekannuun
- Anna hautua 5 – 7 minuuttia
- Ota teepussit pois teekannusta ja kaada juoma sellaisenaan mukiin
- Voit lisätä juomaan makeutta hunajalla
Tämän juoman voi tarjoilla myös kylmänä jolloin siihen voi lisätä sitruunamehua
Artikkeli lisättiin aiheeseen Juomat ja kirjoittajana toimi Puutarhuri. Artikkelin kiinteä linkki
-