Avainsanan Anisruoho sisältävät artikkelit

Pahalta suojaava anisruoho

Kirjoittanut 11:57, 15.3.2013

Anisruoholla on paljon ollut paljon perinteisessä kansanuskomuksissa vaikutuksia. Yksi tutuimmista on käyttötavoista on ollut valkosipulin käytön kaltainen anisruohon siemenien riputteleminen kodin nurkkiin suojaamaan kotia pahalta ja pahoilta hengiltä.

Toinen tunnettu käyttö Anisruoholla on ollut pahojen unien poistajana: Tällöin Anisruohon siemeniä on ollut tapana laittaa pieneen pussiin tyynyn alle jolloin se on suojannut pahoilta unilta ja painajaisilta.

Artikkeli lisättiin aiheeseen Kansanuskomukset avainsanoilla Anis, Anisruoho, kansanuskomus, koti, pahat unet, painajaiset, Pimpinella anisum, suojaus ja kirjoittajana toimi Puutarhuri. Artikkelin kiinteä linkki -

Anisruoho

Kirjoittanut 17:45, 14.3.2013

Anis on paikallisesti puolustusaineiden määrää lisäävä rohdos. Yrtillä on ruuansulatusta edistävä, kouristuksia laukaiseva, suolistobakteereita tuhoava ja kaasunmuodostusta ehkäisevä vaikutus.

Etenkin anis vaikuttaa hermostoperäisiin suoliston ja hengityselinten kouristuksiin. Imeytymisen jälkeen rohdos poistuu elimistöstä osaksi keuhkojen kautta, jolloin se vaikuttaa hengityselimistössä hoitavasti ja myös antiseptisesti.

Anista voidaan käyttää irroittamaan limaa ja hillitsemään yskää. Anis kohottaa estrogeenien tuotantoa ja lisää imettävien äitien maidoneritystä.

Muita nimiä
Pimpinella anisum

Kansanuskomukset ja käyttö kansanlääkinnässä
Tuoreet Aniksen lehdet huoneessa karkkottavat negatiiviset energiat ja niitä on toisinaan sijoitettu kehälle suojelemaan noitaa pahoilta voimilta. Tyynyn alle laitettava, aniksen siemenillä täytetty pussi suojelee painajaisunilta.

Artikkeli lisättiin aiheeseen Yrtit avainsanoilla Anis, Anisruoho, antiseptinen, hengityselimet, ilmavaivat, lima, Pimpinella anisum, ruoansulatus, suolistobakteerit, yskä ja kirjoittajana toimi Puutarhuri. Artikkelin kiinteä linkki -
Muistathan aina varmistaa yrttien vaikutukset terveysalan ammattilaisilta ennen niiden käyttöä. Tuttukin kasvi voi aiheuttaa toisissa ihmisissä allergisen reaktion joten ole aina varovainen yrttien käytön suhteen.