Talviot
Talviosta ensimaininta jo v. 77 julkaistussa Dioskorideen ”Materia Medica”- kirjassa, jossa talviota suositeltiin mm. ripulin, punataudin ja hammassäryn hoitoon. Sitä pidetään yleisvahvistavana ja verenpainetta alentavana rohtona.
Talvioista on eristetty 86 eri alkaloidia, joista muun muassa vinkristiiniä käytetään eri syöpämuotojen hoidossa, sillä se pysäyttää solujen jakautumisen metafaasivaiheessa. Vinkamiini puolestaan on ”muistialkaloidi”, sillä se vaikuttaa aivoverenkiertoon ja auttanut esimerkiksi vanhusten muistiongelmiin.
Rohdoskäytössä kasvista käytetään maanpäällisiä osia, mm. lehtiä sekä kuivattuna että tuoreena.
Sisäisesti: syöpähoitoihin, diabetekseen, ruoansulatusvaivoihin,ja kuukautisvaivoihin sekä runsaaseen valkovuotoon.
Ulkoisesti: Nenäverenvuotoon, kurkkukipuun ja angiinaan. Voiteena iho-ongelmiin, esim. mustelmiin ja ihotulehduksiin, kukkauutetta käytetty silmäongelmiin, lehtimehua ampiaisenpistoihin.
Homeopatiassa: tuoreista lehdistä tehtyä uutosta käytetään mm. erilaisiin verenvuotoihin.
Muita nimiä
Vinca minor, Vinca majus, ruots. Vintergröna, ital. Centocchio
Kansanuskomukset ja käyttö kansanlääkinnässä
Legendojen mukaan talvioita on käytetty taikayrttinä jolla on vaikutusta rakkausasioihin, henkisiin voimiin sekä raha-asioihin ja suojeluun. NewAge uskonnossa (Wicca) suojelusyrtti, joka yhdistetään feminiinisyyteen, Venus-planeettaan sekä vesi-elementtiin.
Uskomusten mukaan yrtin paras korjuuaika on nousevan kuun ollessa yksi, yhdeksän, 11, 13 tai 30 yötä ”vanha”. Kansanparantajien käyttämässä yrttiseoksessa tehostaa henkistä työskentelyä. Kuivan kukan tai juurenpalan pitäminen amuletissa uskotaan auttavan löytämään rakastavan puolison.
Talvion lehtiä on ennen aikaan ommeltu vastanaineiden aviovuoteen patjan sisään tuomaan ikuista rakkautta ja uskollisuutta. Kukat symboloivat henkistä rauhaa ja harmoniaa.
Uskomusten mukaan yrtin uskotaan karkottavan pahoja henkiä, suojaavan pahuudelta,vihollisilta, käärmeiltä, villieläimiltä ja myrkyiltä sekä poistavan kateutta.
Yrtistä käytetään myös nimitystä Flower of Death, Kuoleman kukka, sillä talvion oksia laitettiin kuolleen lapsen arkkuun. Lisäksi talviota on istutettu lapsen haudalle auttamaan vanhempia selviämään surusta ja vaalimaan lapsen muistoa ilman tuskaa. Kukkien kielessä talvio merkitsee ”suloisia muistoja”.
HUOM! Talvioita pidetään myrkyllisinä alkaloidipitoisuuksiensa vuoksi, joten varsinkaan sisäistä käyttöä ei suositella ilman asiantuntijan opastusta. Ei sovi lapsille eikä raskaana oleville. Haittavaikutuksia mm. vatsavaivat, kasvojen punoitus. Suuret annokset voivat aiheuttaa shokkiin ja jopa kuolemaan johtavan voimakkaan verenpaineen alenemisen.